Tilanjakaja ulos tuo puutarhaan sekä pihalle selkeyttä, näyttävyyttä ja käytännöllisyyttä. Sillä myös saadaan yksityisyydensuojaa naapureilta tai satunnaisilta ohikulkijoilta. Erilaiset istutusryhmät, nurmikkoalueet tai luonnon muokkaamat isoine kivineen ja kallioineen sekä rinteineen ovat erinomaisia sekä luonnon monimuotoisuutta ilmentäviä tilanjakajia. Niistä saa todella näyttäviä pienillä muokkauksilla ja asetelmilla. Yksinkertaista on lähteä liikkeelle puutarhasuunnitelmasta. Sen voi tehdä itse tai sitä varten voi palkata ammattilaisen, myös erilaisista puutarhamyymälöistä voi saada hyviä vinkkejä ja neuvoja suunnitteluun sekä istutusten asetteluun.
Tilanjakaja ulos itse rakentamalla
Sopiviksi tilanjakajiksi käyvät erinomaisesti myös erilaiset aidat, portit, talon seinustat ja erilaiset seinämät. Puutavara- ja rakennusliikkeet myyvät runsaasti erilaisia materiaaleja, joista sellaisia voi rakentaa. Erilaiset grillialueet tai -katokset, patiot, luku- tai kahvinurkkaukset saavat pihan ja puutarhan näyttämään käytännölliseltä sekä houkuttelevalta. Pergolat, katokset sekä paviljongit ovat tänä päivänä myös nousseet suosituiksi ja niillä tilanjakaminen on yksinkertaista. Katokset suojaavat ulkona viihtyviä myös pieniltä sadekuuroilta.
Tilanjakajina kätevät kesäkeittiöt rakentuvat tänä päivänä usean kesämökin pihalle. Kesäkeittiöön voi hankkia erilaisia varusteita kaasugrilleistä keittolevyihin. Vesipisteen tuominen tekee siitä erittäin käytännöllisen. Se mahdollistaa luonnon keskellä olemisen ja kesästä nauttimisen myös ruokaa laittaessa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana sinne kannattaa asentaa vaikkapa peiliovikaappi, mikä lisää avaruuden tuntua pienemmässäkin tilassa sekä tuo luonnon kesäkeittiönkin puolelle.
Puutarhakalusteet tuovat puutarhaan sen viimeisen silauksen
Tilanjakajina terassit ovat suosituimpia kautta aikojen. Niiden pohjamateriaaleina on useimmiten käytetty puuta tai kivilaattoja ja sen koko ratkaisee paljon, mitä sinne voi tuoda. Pikkuterassit ovat omiaan pieneen kahvihetkeen tai lukurauhaan pienen istuinryhmän kanssa. Isommat terassit antavat vapaammat kädet suunnittelulle ja tilojen jakamiselle erilaisten oleskeluryhmien sekä aktiviteettien muodossa. Väriä terassille saadaan tekstiileillä ja asettelemalla sinne erilaisia kukkaistutusryhmiä erikokoisine ruukkuineen.